Ennen oli talkkarit ja kaikki asiat taloyhtiössänne oli hyvin. Talkkari lakaisi pihan tarvittaessa, korjasi vuotavat hanat ja piti huolta siitä, että huoneistoissa oli sopiva lämpö. Sitten talkkarit katosivat.

Lähes kaikkien kiinteistöjen lämmitys perustuu ulkolämpötilaan ja esisäädettyyn lämpökäyrään – mitä kylmempää on, sitä lämpimämmät patterit. Jokaisella rakennuksella on kuitenkin omanlaisensa ”lämpökäyttäytyminen”, joten talkkarit säätivät lämpökäyrää useamman kerran vuodessa. Nykyisin nuo lämpökäyrät ovat sitten säädetty siten, että lämpöä riittää aina, mutta sen johdosta patteriverkkoa ylilämmitetään suurimman osan lämmityskaudesta ja se aiheuttaa turhia energiakustannuksia. Yhden asteen huonelämpötila kun vaikuttaa 5% energiankulutukseen.

Sanotaan, että ”paluuta entiseen ei ole”, mutta eTalkkari vie kiinteistönne parempaan entiseen.

eTalkkari™ järjestelmä ohjaa patteriverkon lämpötilaa myös huoneistohin asennettujen lämpötila-anturien tietojen perusteella – näin patteriverkkoon syötetään juuri oikean lämpöistä vettä. Tämä takaa asumismukavuuden lisäksi säästöjä lämmitysenergian kulutukseen, muutamasta prosentista jopa 20 %:een.

 

1950-luvun lopun jälkeen rakennetuissa kerrostaloissa on koneellinen poistoilmanvaihto. Se oli merkittävä parannus asumismukavuuteen, mutta sen huonona puolena tuli kasvanut energiakulutus – poistoilman mukana menee yli 30 % lämmöstä harakoille. Poistoilmaa ohjataan edelleen perinteiseen tapaan kellolla ja käyntiajat seuraavat entisaikojen elämänrytmiä: tehostus esim. aamulla 07-09, lounasaikaan 11-13 ja jälleen työpäivän jälkeen 16-19. eTalkkari™ tekee tämän asian modernisti ja ohjaamme ilmanvaihtoa ilmanlaadun mukaan.

 

Suomessa tapahtuu 100 vesivahinkoa päivittäin. Niistä aiheutuu vuosittain yli 100 miljoonan euron kustannukset. Puhumattakaan niiden aiheuttamista fyysistä ja henkisistä kärsimyksistä asukkaille. eTalkkari™ ratkaisu on seurata kiinteistön päävesimittaria koko ajan, jolloin poikkeamat aiheuttavat välittömästi hälytyksen ja asiaan päästään puuttumaan nopeasti. Myös vakuutusyhtiöt ovat ottaneet tämän ilolla vastaan ja suurin osa myöntääkin omavastuun poiston ja jopa alennuksia vakuutusmaksuihin. Tiettyjen vesilaitosten (mm HSY) alueilla eTalkkari lähettää jo mittarilukemat kuukausittain automaattisesti. Näin säästyy niin huoltoyhtiön kuin isännöin aikaa.

 

Moni on varmaan joskus joutunut tilanteeseen, että lämmityspatterit ovat kylmät ja ilmoittanut siitä huoltomiehelle, joka on käynyt lisäämässä painetta verkostoon. eTalkkari™ valvoo myös patteriverkkoa, jolloin huolto voi käydä lisäämässä painetta ajoissa, jolloin tätä epämukavaa ja turhaa ongelmaa ei enää aiheudu. Samalla eTalkkari™ seuraa patteriverkon paineenlaskun trendiä ja hälyttää, jos paineenlasku ylittää normaalista haihtumisesta aiheutuneen paineenalenemisen ja näin päästään heti käsiksi mahdollisiin verkon vuotoihin. Nämä vuodot ovat usein rakenteissa, jolloin niiden havaitseminen muuten voi viedä jopa vuosia ja tuhot voivat olla mittavat.

 

Lisäksi eTalkkari™ seuraa kaukolämmön kulutusta ja -jäähtymää, käyttöveden lämpötilaa ja muita sekä kiinteistölle, energiankulutukselle, asukkaalle ja asumismukavuuden ylläpidolle tärkeitä asioita.

Palvelu joka valvoo ja ohjaa 24/7

Untitled-2

Lämmönjakojärjestelmää

Untitled-2

Patteriverkoston tilaa

Untitled-2

Käyttöveden kulutusta ja vesimittaria

Untitled-2

Ilmanvaihtoa

Normitetut lämmön kulutukset

Vuosi Kulutus MWh/v Muutos
2016 186.7 0%
2017 161.0 -14%
2018 156.5 -16%

eTalkkari ei vaadi investointeja eikä muutostöitä - eTalkkaripalvelun käyttöönotto, asennus ja ylläpito sisältyvät kuukausimaksuun eikä siten muita kuluja taloyhtiölle muodostu.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

eTalkkari taloyhtiötuki
Puh: 050 526 0650

Myynti
Puh: 050 526 0650

Ennen oli talkkarit ja kaikki asiat taloyhtiössänne oli hyvin. Talkkari lakaisi pihan tarvittaessa, korjasi vuotavat hanat ja piti huolta siitä, että huoneistoissa oli sopiva lämpö. Sitten talkkarit katosivat.

Lähes kaikkien kiinteistöjen lämmitys perustuu ulkolämpötilaan ja esisäädettyyn lämpökäyrään – mitä kylmempää on, sitä lämpimämmät patterit. Jokaisella rakennuksella on kuitenkin omanlaisensa ”lämpökäyttäytyminen”, joten talkkarit säätivät lämpökäyrää useamman kerran vuodessa. Nykyisin nuo lämpökäyrät ovat sitten säädetty siten, että lämpöä riittää aina, mutta sen johdosta patteriverkkoa ylilämmitetään suurimman osan lämmityskaudesta ja se aiheuttaa turhia energiakustannuksia. Yhden asteen huonelämpötila kun vaikuttaa 5% energiankulutukseen.

Sanotaan, että ”paluuta entiseen ei ole”, mutta eTalkkari vie kiinteistönne parempaan entiseen.

eTalkkari järjestelmä ohjaa patteriverkon lämpötilaa myös huoneistohin asennettujen lämpötila-anturien tietojen perusteella – näin patteriverkkoon syötetään juuri oikean lämpöistä vettä. Tämä takaa asumismukavuuden lisäksi säästöjä lämmitysenergian kulutukseen, muutamasta prosentista jopa 20 %:een.

 

1950-luvun lopun jälkeen rakennetuissa kerrostaloissa on koneellinen poistoilmanvaihto. Se oli merkittävä parannus asumismukavuuteen, mutta sen huonona puolena tuli kasvanut energiakulutus – poistoilman mukana menee yli 30 % lämmöstä harakoille. Poistoilmaa ohjataan edelleen perinteiseen tapaan kellolla ja käyntiajat seuraavat entisaikojen elämänrytmiä: tehostus esim. aamulla 07-09, lounasaikaan 11-13 ja jälleen työpäivän jälkeen 16-19. eTalkkari tekee tämän asian modernisti ja ohjaamme ilmanvaihtoa ilmanlaadun mukaan.

 

Suomessa tapahtuu 100 vesivahinkoa päivittäin. Niistä aiheutuu vuosittain yli 100 miljoonan euron kustannukset. Puhumattakaan niiden aiheuttamista fyysistä ja henkisistä kärsimyksistä asukkaille. eTalkkarin ratkaisu on seurata kiinteistön päävesimittaria koko ajan, jolloin poikkeamat aiheuttavat välittömästi hälytyksen ja asiaan päästään puuttumaan nopeasti. Myös vakuutusyhtiöt ovat ottaneet tämän ilolla vastaan ja suurin osa myöntääkin omavastuun poiston ja jopa alennuksia vakuutusmaksuihin. Tiettyjen vesilaitosten (mm HSY) alueilla eTalkkari lähettää jo mittarilukemat kuukausittain automaattisesti. Näin säästyy niin huoltoyhtiön kuin isännöin aikaa.

 

Moni on varmaan joskus joutunut tilanteeseen, että lämmityspatterit ovat kylmät ja ilmoittanut siitä huoltomiehelle, joka on käynyt lisäämässä painetta verkostoon. eTalkkari valvoo myös patteriverkkoa, jolloin huolto voi käydä lisäämässä painetta ajoissa, jolloin tätä epämukavaa ja turhaa ongelmaa ei enää aiheudu. Samalla eTalkkari seuraa patteriverkon paineenlaskun trendiä ja hälyttää, jos paineenlasku ylittää normaalista haihtumisesta aiheutuneen paineenalenemisen ja näin päästään heti käsiksi mahdollisiin verkon vuotoihin. Nämä vuodot ovat usein rakenteissa, jolloin niiden havaitseminen muuten voi viedä jopa vuosia ja tuhot voivat olla mittavat.

 

Lisäksi eTalkkari seuraa kaukolämmön kulutusta ja -jäähtymää, käyttöveden lämpötilaa ja muita sekä kiinteistölle, energiankulutukselle, asukkaalle ja asumismukavuuden ylläpidolle tärkeitä asioita.

Palvelu joka valvoo ja ohjaa 24/7

Untitled-2

Lämmönjakojärjestelmää

Untitled-2

Patteriverkoston tilaa

Untitled-2

Käyttöveden kulutusta ja vesimittaria

Untitled-2

Ilmanvaihtoa

Normitetut lämmön kulutukset

Vuosi Kulutus MWh/v Muutos
2016 186.7 0%
2017 161.0 -14%
2018 156.5 -16%

eTalkkari ei vaadi investointeja eikä muutostöitä - eTalkkaripalvelun käyttöönotto, asennus ja ylläpito sisältyvät kuukausimaksuun eikä siten muita kuluja taloyhtiölle muodostu.

Huoneistokohtaisten anturien asennukset sujuivat hyvin.

Asukkaat suhtautuivat positiivisesti anturien asentamiseen.

Jo asennustöiden aikana havaittiin tukittuja ilmanvaihtoventtiileitä ja jumiutuneita patteritermostaatteja - näin saatiin heti alussa huoltoimenpiteitä kohdistettua asumismukavuuteen vaikuttaviin asioihin.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous

Myynti
Puh: 050 526 0650

eTalkkari taloyhtiötuki
Puh: 044 242 0206